lauantai 12. marraskuuta 2016

Putiikin uusi kampaajavahvistus Reetta!



Moikka!
 Olen Reetta, Putiikin uusi parturi-kampaajavahvistus, aloitin marraskuun alusta Putiikilla. Palveluihini kuuluvat  kampaamo- ja parturipuolen hiustenleikkaukset, värit, kampaukset, tehohoidot sekä pidennykset. Olen valmistunut parturi-kampaajaksi vuonna 2011 eli minulla on reilun viiden vuoden kokemus alalta. Tänä aikana olen käynyt useita alan lisäkoulutuksia mm. KC Professionalin värimestarikoulutuksia.



Erikoisosaamistani ovat värjäykset. Käytän työssäni klassisten raidotusten lisäksi paljon vapaan käden monisävytekniikoita. Vapaan käden maalaustekniikoilla (esim. Balayage-raidat) pystytään luomaan niin pehmeämpiä ja  luonnollisempia lopputuloksia kuin myös vahvempia ja rohkeampia efektejä.
Jos jännität normaalisti kampaajalle menoa, voit rentoutua tullessasi laitattamaan hiuksiasi minulla. Tahdon, että tunnet olosi kotoisaksi ja itsevarmaksi hiuksissasi, joten käydään yhdessä läpi toiveesi, tyylisi, hiustenhoito ja -laitto tottumukset, jotta saadaan aikaiseksi mahdollisimman toimiva ja upea kokonaisuus sinulle.  Tykkään paljon myös kampausten tekemisestä varmistaen, että kampauksesi pysyy hyvänä koko juhlapäivän.
Neuvon miten voit hoitaa ja muotoilla hiuksiasi , että värisi/leikkauksesi pysyy hyvänä myös kampaamokäyntien välissä.
Koska haluan, että hiuksesi näyttävät ja tuntuvat hyvältä aina, olen ottanut palveluihini lisäksi Olaplex-käsittelyt. Lyhyesti kerrottuna Olaplex hoito korjaa hiusvaurioita ja se sopii erityisen hyvin vaalennuksen yhteyteen. Myös kevyempiin värjäyksiin on mahdollista laittaa Olaplex mukaan, jolloin se vahvistaa hiuksia entisestään ja lisää värin kestoa! Voit ottaa Olaplex-käsittelyn myös leikkauksen yhteydessä vahvistamaan huonokuntoisia hiuksia.
(Tarkempaa tietoa Olaplexista löydät www.olaplex.fi)
 Olet lämpimästi tervetullut käyttämään palveluitani, oli sinulla sitten mielessä tarkempi visio tai vaikka et olisi varma mitä hiuksillesi kannattaisi ja olisi mahdollista tehdä. :) Autan erittäin mielelläni  raikastamaan jo hyväksi kokemaasi tyyliä tai visioimaan pääsi uuteen kuosiin, tästä päästä ei heti ideat lopu! ;) Nähdään siis Putiikilla!

- Reetta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti